Seppänen: Kenelle TPS:n ainutlaatuisesta mestaruudesta kuuluu kunnia?

Toimitus 28.4.2010 20:55
  95   26 Kommentoi

TPS on Suomen mestari vuosimallia 2010. HPK kaatui finaalisarjassa otteluvoitoin 4–1. Urheilulehden Esko Seppänen ylistää turkulaisia.

Esko, yksinkertainen kysymys: Miksi TPS voitti mestaruuden?

TPS ei ollut tänä keväänä ainoastaan hyvä, vaan se suorastaan tuhosi vastustajansa. Ainoastaan JYPillä oli edes jonkinlainen sauma kaataa TPS, mutta sekin mahdollisuus oli lähinnä näennäinen. Lukolla ja HPK:lla ei ollut mitään jakoa. TPS hyökkäsi vastustajansa nurin. Kai Suikkasen jengi antoi jatkuvaa kiekollista painetta huikean pelinopeuden kautta joka ikisessä erässä. Koko kevääseen mahtui vain noin viisi huonoa erää yhteensä. Se on todella vähän. Olemme harvoin saaneet todistaa näin kovaa dominanssia hyökkäyspelin ja kiekkokontrollin kautta. TPS ansaitsee mestaruudestaan jokaisen hiukkasenkin.

HPK:lla ei siis ollut mitään palaa?

Ei ollut. Ei mitään. Tämä olisi pitänyt mennä pelillisesti jo neljässä ottelussa poikki. Mikäli Teemu Lassila olisi ollut samalla tasolla tiistaina kuin hän oli keskiviikkona, TPS olisi painanut suurin piirtein 7–2-lukemat taululle. Mutta tätä se on, lumipalloa ei voitu yksinkertaisesti pysäyttää. TPS pelasi fantastista jääkiekkoa, ja oli täysin ylivoimainen. HPK ansaitsi finaalipaikkansa hyvällä pelillä KalPaa vastaan. Sen jälkeen alkoi isät vastaan pojat -finaalisarja, jossa roolit olivat nopeasti selvillä.

Kenelle TPS:n mestaruudesta kuuluu kunnia?

Suikkasellehan valetaan Turussa jo patsasta, rakennetaan kirkkoa ja nimetään keskustan katuja, mutta haluan silti nostaa pelaajat tässä vaiheessa esiin. Ilari Filppula (pudotuspelien oikeutettu MVP), Jarkko Hattunen, Marko Virtala, Markus Nordlund, Veli-Matti Vittasmäki, Joonas Järvinen, Jens Skålberg, Atte Engren, David Leggio – nämä herrat nostivat aivan käsittämättömällä tavalla tasoaan runkosarjasta. Ero runkosarjaan oli kuin yöllä ja päivällä. Totta kai siitä pitää antaa Suikkasellekin kiitosta, mutta kaikki lähtee kuitenkin pelaajasta itsestään liikkeelle. En halua ottaa Suikkaselta mitään pois, kun totean, että tämä oli suuren joukkueen mestaruus – ja sen joukkueen rakensivat pelaajat omien tasonnostojensa kautta. Suikkanen näytti heille oven, mutta pelaajat kulkivat siitä omin jaloin sisään. Nostan hattuni todella korkealle TPS-pelaajien edessä.

Mikä oli TPS:n suurin yksittäinen ase?

Kannattaa lukea siitä tarkemmin torstain Urheilulehdestä.

Kommentit (46)

Kirjoita kommentti

Totuus on oikeasti se, että maalivahdeille.
Siihen nämä pelit ratkesi.

ISO-JORTIKKA
# 28.4.2010 20:58   28   26 X Ilmoita asiaton viesti

Hieno päästä sanomaan ettei sitte riittänyt se VOITTAMISEN KULTTUURI POIKAKERHOLLA!! BLAH BLAH BLAH. Sitähän piti olla enemmän kuin kellään. Hopee on häpee, mutta kesä tulee varmaan hämeeseenkin ja jukalle.,...KAHVA EI RIITÄNY!!

Vierailija
# 28.4.2010 21:10   32   27 X Ilmoita asiaton viesti

Hunajaa

Vierailija
# 28.4.2010 21:10   37   17 X Ilmoita asiaton viesti

Ari Vuori ja Suikkanen, siinä ne jotka tärkeimmät yksittäiset tekijät tässä mestaruudessa. Pelaajista tietenkin muutama nousee esille, mutta enemmänkin TPS oli Joukkue, 4llä tasavertaisella kentällä...ja olihan se Filppulan 3n pelin ratkasu huikee.

Vierailija
# 28.4.2010 21:22   34   17 X Ilmoita asiaton viesti

Hieno aluevaltaus Urheilulehdelle, että kentällä ottelut ratkaisevat pelaajat saavat kiitosta! Tätä lisää, sillä esimerkiksi länsinaapurissa mestaruuden voittaneen HV-71:n koutsin nimeä ei kovinkaan moni tiedä. Pittsburghin Dan Bylsmalle ei rakenneta patsaita.

Otetaan pelaajat pois, niin menossa on aika tylsä näytelmä.

Vierailija
# 28.4.2010 21:25   25   17 X Ilmoita asiaton viesti

Filppula = Rintanen, Pitkästä aikaa tuollaista kiekollista dominointia SM-liigassa.

Vierailija
# 28.4.2010 21:26   27   21 X Ilmoita asiaton viesti

Tähän on helppo vastata:Kai Suikkaselle kuuluu kunnia!seura oli vähän yli vuosi sitten konkurssin partaalla ja peli oli mitä oli!Hantta Virta pihalle ja Kaitsu tilalle niin johan alko tapahtua ja nyt mestaruus!Joskus se valmentajan vaihdos kannattaa!hienoa työtä!

derek
# 28.4.2010 21:41   22   18 X Ilmoita asiaton viesti

tainnu toimittaja unehtaa Sweatin kokonaan..oli kuiteki kolmen kärkipelaajan joukossa koko pleijarit..

japa
# 28.4.2010 22:09   40   16 X Ilmoita asiaton viesti

Eikä sovi unohtaa urheilu-lehteäkään kaikkine analyyseineen.

divari-mestis
# 28.4.2010 22:36   36   9 X Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän se kunnia kuulu johtavalle analyytikolle, Petteri Sihvoselle.

Vierailija
# 29.4.2010 00:04   28   19 X Ilmoita asiaton viesti

No joo, Urheilulehden linjana on ollut valmentajien roolin korostaminen viimeiset vuodet. Tässä kohtaa jos koskaan se linja on oikeutettu, kun pitänee mennä jonnekin 80-luvulle asti ennenkuin löytää nimettömämmän joukkueen nobodyja Kanada-maljaa nostelemassa. Eiköhän se Suikkanen ole tärkein tekijä tässä menestystarinassa. Pyrkiikös Seppänen tässä vähän haastamaan Johtavaa?

Riippumatta kelle se kunnia kuuluu, niin onnittelut TPS:lle. Voitoin 12-3 Suomen mestariksi! Dominoivin voitto sitten Kärppien parin vuoden takaisen 10-0 sarjan.

Vierailija
# 29.4.2010 00:17   20   19 X Ilmoita asiaton viesti

Esko ei ilmeisesti nähnyt 1, ja. 2. Hämeenlinnan peliä, pienet oli marginaalit noissa. Kerholla oli jakoa, Suikkanenkin sen myönsi. Tps teki tarvittavat maalit mutta että ei mitään jakoa Kerholla on jo vähän paksua. Hyvät finaalit ja parempi voitti, Esko on hukassa.

Hifk
# 29.4.2010 00:54   31   19 X Ilmoita asiaton viesti

Suikkaselle ehdottomasti. Hokki oli mestiksen kovimpia joukkueita kunnes suikkanen siirtyi turkuun.En panisi pahakseni vaikka velho Suikkanen luotsaisi maajokkuetta..

Vierailija
# 29.4.2010 01:03   21   16 X Ilmoita asiaton viesti

Suikkaselle kuuluu suurin kiitos. Tottakai se pelaajista lähtee, mutta taas pelaajien tekeminen ja pelitapa lähtee valmentajasta! Tämän vuoden mestari tepsissä oli hyvin paljon samaa kuin -2007 mestari Hokissa, jopa kokonaan yhtä kenttää myöten! pl.Sweatt

Vierailija
# 29.4.2010 01:13   22   19 X Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän olisi aika aloittaa jo leijonissakin "Suikkas-aika" ??..on kyllä jo nähty nämä pronssijaloset ynnämuut epäonnistujat tehtävässään!!

jeesboks
# 29.4.2010 01:25   18   22 X Ilmoita asiaton viesti

TPS ON MESTARI SHALALALALALLALAL HUNAJAA JOKA PAIKASSA!!! Myllysillan korvaajan nimeksi Kai Suikkanen - silta.

Kiitos Lee upeasta keväästä, ilman Sweattia ei tässä nyt oltaisi!

Vierailija
# 29.4.2010 02:05   21   20 X Ilmoita asiaton viesti

Enää viis mestaruut lisää, hei!

Vierailija
# 29.4.2010 04:25   20   13 X Ilmoita asiaton viesti

Suikkanen valmentajana saa varmasti ansaitsemansa arvon. Taustoissa viime keväänä tj:ksi tullut Kari Hietarinta sekä pelaajakoordinaattori Ari Vuori ansaitsevat suuren kunnian. Tammikuun siirtorajan veivauksissa etenkin Vuori näytti kyntensä.

Paul DiPietro
# 29.4.2010 07:33   24   14 X Ilmoita asiaton viesti

Kyllä nelone sport pron toimittaja,mikäpä hänen nimensä onkaan,veti toimittajien pohjat neljännen pelin jälkeen(hpk voitti 2-1) kysymällä valmentaja Rautakorvelta "miten tärkeä tämä voitto oli henkisesti sarjan jatkon kannalta" ....Mutta niin,hyvä Tepsi! Loistavaa kiekkoa.Hiki oli tärkein lenkki Tepsin tarinassa,tultuaan kesken kauden joukkueeseen.Se puuttuva palanen.Ja unohtamatta Lukosta kesken kauden tullutta energiapatukkaa.

Vierailija
# 29.4.2010 09:07   23   14 X Ilmoita asiaton viesti

Minusta pelit olivat paljon tiukempia. Mutta ei kai sitten ollut. Kerhon maalivahti ei ollut edes hyvä. Joka ottelussa imi kiekkoja.

Jyp oli väsynyt. Lukko muuten vaan huono ja kerho oli kyllä hitusen huonompi kuin tps.

Tämä toimittajien taso on sellainen, että Urheilulehteä ei voi tilata. Ensin katsotaan tulostaulua ja sitten kirjoitetaan sen mukainen ns. analyysi.

Tasoero ei ollut kuin hiuksenhieno. Maalivahti peliin ratkesi. Minut erotettaisiin, jos kirjoittaisin työpaikallani koko ajan huonoja juttuja.

Suikkanen sitä ja tätä....Filppulan ura on ohi, kun menee Jokereihin pelaamaan. Mutta aika keskinkertainenhan mies kuitenkin on. Lisäksi filmaaja ja ylimielinen. Ottaisi Hattulasta mallia.

Mike
# 29.4.2010 09:23   19   25 X Ilmoita asiaton viesti

Tärkein tekijä oli, että Berg loukkaantu ja Sweatt tuli tilalle.

Vierailija
# 29.4.2010 09:28   25   20 X Ilmoita asiaton viesti

Kyllä Tepsin paketti toimi joka suhteessa loistavasti,koko kentällinen puolusti loistavasti(HPK teki korkeintaan 2 maalia/peli) ja maalivahdit olivat parempia kuin Lassila,joka pelasi voittoihin vaadittavalla tasolla vain neöjännen pelin,HPK voitti 2-1.Tänäkin keväänä MVP.n olisi voinut jakaa Tepsin molarikaksikolle.

Vierailija
# 29.4.2010 09:48   19   14 X Ilmoita asiaton viesti

Niin, ainoastaan kerran aikaisemmin on ollut ylivoimaisempaa. Se oli 1998, kun IFK ei hävinnyt otteluakaan olympiatauon jälkeen. No, se on kaukaista historiaa se ja ei voi kuin olla kateellinen tuosta modernista pelitavasta mihin molemmat finalistit ja KalPa mutta varsinkin TPS nojautui. Siitä pitäisi monet ns. kärkivalmentajat (lue: Kari Jalonen etunenässä ;) , Urama, Dufva...) oppia jotain. Tämä on se tie mitä Suomen jääkiekon pitää kulkea. Tien, jonka Summanen/Westerlund aloitti ja sittemmin Jukka Jalonen on jatkanut, vaikka peluuttikin Päällikköä päin persettä olympialaisissa tuhoisin seurauksin. Nyt voi jopa huomata, että Suikkanen on jalostanut tätä modernia jääkiekon filosofiaa entisestään. Hienoa nähdä! Onneksi olkoon, Turku!
Ensi vuonna ollaan kuitenkin taas iskussa. Vapise Ilves! En gång IFK, alltid IFK.

Nietzsche
# 29.4.2010 10:21   23   14 X Ilmoita asiaton viesti

Täytyy todeta samaa minkä Nieminen tokaisi matsi jälkeen, että tämä oli hyökkäävään lätkän voitto.
Tollainen lätkä jos mikä saa jengin katsomaan matseja, ihan oikeen paikan päälle.

ToniG
# 29.4.2010 11:03   21   15 X Ilmoita asiaton viesti

Esko Seppänen ei tainnut ilmeisesti nähdä yhtäkään matsia, jos väittää ettei HPK:lla ollut mahdollisuuksia. Jokainen peli oli kummankin voitettavissa, mutta TPS kykeni viemään voiton useammin.

Vierailija
# 29.4.2010 13:01   15   22 X Ilmoita asiaton viesti

Joo, eiköhän kunnia tästä(kin) kuulu Urheilulehdelle ja sen puolijumalalle Sihvoselle ja apupoika Seppäselle. Oli sen verran viiltävää analyysiä vuoden mittaan. Ja kohta Petteri kirjoittaa jutun, että Suikkanen otti opikseen niistä analyyseistä - palkintona mestaruus :)

Vierailija
# 29.4.2010 13:10   15   18 X Ilmoita asiaton viesti

Meis on kaikis vähän turkulaist !

Pate
# 29.4.2010 14:47   19   16 X Ilmoita asiaton viesti

Urpo Ylönen. Mies Tepsin mestaruuksien takana. Suomalaisen maalivahtitaidon legendaarinen opettaja.

valtsu
# 29.4.2010 14:53   32   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kauden suurimpana avaintekijänä pidän Lee Sweattin hankintaa.. Turkuhalli varmasti muistaa lämmöllä Arsen alkukauden huippuhankintaa Darcy Campbellia, joka yhdessä Nordlundin kanssa oli demonisoiva koko joukkueen. Iso käsi Vuorelle ja vielä isompi Urpo Ylöselle, joka sai kaivettua kahdesta alisuorittavasta keskikertopotentiaalin omaavasta "lupauksesta" Suomen kovimman maalivahtiduon.

Vierailija
# 29.4.2010 15:25   16   16 X Ilmoita asiaton viesti

Seikkailu on saanut onnellisen päätöksen, ja jälleen vanhassa kunnon Turussa kohotellaan maljoja oman kylän pojille, jotka voitokkaina palasivat Se suuri malja muassaan. Uuden apteekin asiantuntijaryhmä kiittää Tepsiä upeasta urotyöstä - Merituulikin virtailee tavanomaista raikkaampana pitkin Turun katuja - aika velikultia.

J.V. Vares
# 29.4.2010 15:45   17   13 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita vastaus

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.