Juha Tamminen
Lisää aiheesta
HIFK kertoi keskiviikkona hankkineensa ensi kaudeksi kolme kovaa vahvistusta - Ville Peltosen,, Juuso Riksmanin ja Mikko Kousan.
”Meillä on hyvä joukkue kasassa ja olemme tilanteeseemme jo nyt tyytyväisiä. Joukkueesta kuitenkin puuttuu vielä muutama tärkeä palanen”, Jalonen sanoo.
Viime kausi päättyi HIFK:lla pettymykseen pudotuspeleissä.
”Runkosarjasta annan joukkueelle arvosanan kiitettävä miinus. Ei jäänyt paljon jossiteltavaa. Sarjassa oli muutamia lyhyitä jaksoja, jolloin ei tullut voittoja, mutta olen tyytyväinen pelaajien sitoutumiseen ja asenteeseen.”
”Pudotuspelit oli tietenkin pettymys. Kaksi peliä onnistuimme voittamaan, kolmea peliä johdimme ja hallitsimme, mutta HPK eteni jatkoon silti. Kaikki kunnia siitä HPK:lle. Pienistä asioista henkisellä puolella oli viime kausi kiinni”, Jalonen kertoo.
Jalonen odottaa Ville Peltosen näkemistä kaukalossa.
”Kiva nähdä Villen innostus kotiinpaluusta. Hän saa taatusti kaikille joukkueessa virtaa omaan tekemiseen. Hän syttyy varmasti pelaamaan HIFK:ssa”, Jalonen kertoo.
Jalonen uskoo hyvin liikkuvan, taitavan ja kovaa työtä tekevän joukkueen pärjäävän SM-liigassa.
”TPS näytti mallia viime kaudella liikkuvasta ja taitavasta pelistä. He pelasivat myös uskaliasta ja rohkeaa jääkiekkoa. SM-liigassa pärjää kovalla luistelulla, tahdonvoimalla ja kovalla työnteolla. Myös liike on tärkeää tässä liigassa.”
”TPS ja HPK etenivät finaaliin, koska molemmat joukkueet kasvoivat pudotuspelien aikana. Molemmilla oli myös varmasti vahva luotto omaan tekemiseen. Joukkueet onnistuivat myös nostamaan tasoaan pudotuspeleissä. Pientä tuuriakin oli mukana, sillä joukkueille ei suuria loukkaantumisia tullut. TPS:n maalivahti peli oli huikeaa”, Jalonen lopettaa.
Teksti Kim Räisänen
- Verdasco nöyrtyi - Nadal jyräsi välieriinYle
- Jutshni päätti Wawrinkan hienon turnauksenYle
- EK3: Solberg aloitti räväkästi, Loeb mateleeYle
- Beckham pelaa jo lauantaina?MTV3
- USA juhli voittoa katkeran finaalin vuosipäivänäMTV3
- Toni Nieminen on Vuoden positiivisin suomalainenMTV3
- Red Bull-pomo irvaili Ferrarin rangaistuksestaSportti
- Beckham palaamassa kentilleSportti
- Ilonen: Lyöntejä tuli maksimimääräMTV3
- TOP 10: Torstain kuumimmat urheilu-uutisetMTV3
- Biojätteet roskien seassa tuleen? – ”Vakava seuraus”
- Interpolilta vakava varoitus Koraanien poltosta
- Onko tämä painostusta? – Jyrki Katainen luki ääneen sähköpostiviestinsä
- Viime talven lunta yhä jäljellä
- Romanien karkotuskielto suututtaa – ”Emme tottele”
- PAM: Uudenlaista työvuorokikkailua kaupoissa
- Vihreästä uudistuksesta nousi kohu – ”Olen äimän käkenä”
- Putkiremontti uhkaa – tässä varmat merkit
- Raiskaussyyte hylättiin - hääkellot soivat osapuolille
- ”Jeesus olisi polttanut Koraanin”









Kommentit (17)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus