Seppänen: Onko näistä pelaajista ratkaisijoiksi?

Toimitus 1.4.2010 13:26
  26   16 Kommentoi

SM-liigakarsinnat jatkuvat torstaina. Ilves matkustaa Joensuuhun. Tamperelaiset johtavat ottelusarjaa voitoin 1–0. Urheilulehden Esko Seppänen nostaa esiin illan mielenkiintoisimmat pelaajat.

1. Mikko Rämö

Yksittäisen ottelun ja koko ottelusarjan merkittävin pelaaja. Ilves pystyy voittamaan, jos sen maalivahtiosasto pettää hieman, mutta Jokipojista ei voi sanoa samaa. Itäsuomalaiset tarvitsevat Rämön huippuotteita jatkuvalla syötöllä. Ensimmäinen ottelu osoitti, että maalivahtiinsa Jokipojat ei kaadu. Rämö oli luotettava, ja hän otti kaikki otettavissa olevat kiekot kiinni.

Jarno Pikkaraisen joukkueen pakkien tulee pelata vastedes vahvemmin omalla maalinedustallaan. Rämö joutui tiistaina liian monesti taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Nyt hän tarvitsee enemmän apuja omiltaan.

2. Pasi Määttänen

Ehkä suurin pelillinen ero näiden joukkueiden välillä henkilöityy juuri Määttäseen. Siinä missä Jokipoikien hyökkääjät ovat suhteellisen kädetöntä kansaa, pystyy Määttänen taiteilemaan kiekon kanssa halunsa mukaan. Hän oli ensimmäisessä ottelussa todella vaarallinen, eikä yhtään vähempään ole tyytyminen nytkään.

Mikäli ajatellaan, että Määttänen on Ilveksen paras pelaaja, niin hänen tasoeronsa Jokipoikien huonoimpaan yksilöön on huomattavan suuri. Juuri tällaista marginaaleista syntyy erottavat tekijät liigakarsinnoissa. Oli miten oli, Määttästä kannattaa seurata tarkasti torstaina.

3. Sami Mutanen

Eräänlainen Jokipoika-ruumiillistuma. Pikkaraisen luottomies. Treenaa kuin hullu, tekee töitä kuin hullu, karvaa kuin hullu, pelaa jokaisen tilanteen loppuun asti kuin hullu. Juuri tällaista hulluutta Jokipojat kaipaa torstaina kotikaukalossaan. Mutanen on yleisön sytyttäjä, ja odotan häneltä vahvaa panosta illan ottelussa.

Hänellä on kohtalaiset jalat, ja käsistäkin löytyy joskus tiettyä pehmeyttä. Peliälyn kanssa on vähän niin ja näin, mutta Mutanen korvaa puutteensa rajulla duunariasenteella. Ylipelasi paljon tiistaina. Nähdäänkö nyt piirun verran rauhallisempi Mutanen?

Kommentit (9)

Kirjoita kommentti

Miks kukaan ei oo ilmottautunut olemaan "eka" noh mulle kelpaa se. EKA!!! No leikki sikseen.. Hyvää tekstii ja en ymmärrä, mut Seppäsen teksteist alkanut pitämään kun hän ei enää yritä liikaa. En nyt tiedä liittyyks se tähän tekstiin mut yleisestikki enempi. Urheilulehdes on niit ristiriitaisia hulluttelijoita jo tarpeeks muutenkin. Samaa malliin ja sit kun nimeä enempi ja tietämystä vielä niin sitten voi kirjotella enempi että välillä roiskuukin..

VieraIA
# 1.4.2010 13:53   21   5 X Ilmoita asiaton viesti

Seppäseltähän tulee asiallista tekstiä kunhan vain viitsii. Jätä kaikki nämä "Ovechkin on kentällä tappaakseen" jutut pois niin hyvä tulee!

MitäMinäkö
# 1.4.2010 16:51   14   4 X Ilmoita asiaton viesti

Juurikin näin. Viimeksikin jo kehuin Esko-pojan analyysia, kun oli kaiken turhan vouhottamisen jättänyt pois. Thumb up!

Skubbe
# 1.4.2010 17:40   14   2 X Ilmoita asiaton viesti

ei vittu näitä karsintasarjan jorinoita jaksa kuunnella, ku Jalkapallon mestareiden liiga on täydessä käynnissä ja valioliigakin on olemassa. Täytyy olla helvetinmoinen penkkiurheilija jos tällästä paskaa rupee kattomaan tai jotain analyysiä veistämään.

vierailija
# 1.4.2010 18:07   10   8 X Ilmoita asiaton viesti

Karsinnat tuhosivat Ilveksen taloudellisen tuloksen. Mutta onhan se urheilullista, vaikka ensi kauden pelaajabudjettiin tuleekin sen takia 300.000 lovi.

Vierailija
# 1.4.2010 21:08   9   8 X Ilmoita asiaton viesti

Seppäsen tarinat vaan jatkuu. Ne alkaa kysymyksellä mutta ei pääty vastaukseen. Seiskamainen lööppihehkutus läsähtää kun pitäisi luoda itse artikkeliin pidempää tekstiä. Samaan aikaan lehden lätkäanalyytikko huutaa pelin ymmärtämisen perään. Seppänen on tämän maan turhin "asiantuntija". Sama tahti näkyy lehdessäkin: väyrystelyä kuten sihteeriltä voi odottaakin. Tai siis toimitussihteeriltä.

Vierailija
# 2.4.2010 02:03   8   3 X Ilmoita asiaton viesti

Mitä sä "Mestareiden Liiga - vierailija" täällä avaudut ja karsintoja haukut. Huonotasoisessakin lätkäpelissä tapahtuu sentään paljon enemmän kuin tusinassa futismatseja. Jalkapallossa nyhjätään 25 minuuttia ja sit tuloksena huippupaikka ja veto 6 metriä yli maalin. Kentällä kieriskellään itkien joka toisen "taklauksen" jälkeen. Ja jos Taivaan Isä on oikein armeliaalla tuulella, peli päättyy kutkuttavan jännityksen jälkeen peräti 1-0! Siinä se helvetinmoinen penkkiurheilija täytyy olla, jos 90 minsaa jaksaa potkupalloa katsoa.

Sirhan Sirhan
# 2.4.2010 07:46   9   5 X Ilmoita asiaton viesti

1. Mikko Rämö: Ammuttiin ihan rei´ille. Ei saa edes rantapalloa kiinni! Juuri ja juuri Mestis tasoa.

2. Pasi Määttänen. Leikki mestispoikien, eikun jokipoikien kanssa. Pelasi täydellisen puolivaloilla ja pyöritteli silti 0+3. Liigan paras kakkossentteri. Liigassa 41. 15+20=40.

3. Sami Mutanen: KUKA!? En nähnyt kertaakaan ketään mutasta kentällä. Plusmiinus saldo karsinnoista varmaan joku -7. Mestis amatööri.

MitäMinäkö
# 3.4.2010 03:40   9   3 X Ilmoita asiaton viesti

Ruotsin Konkurssiserien aka Kvalserien on malliesimerkki avoimen sarjan talousvaikutuksista. Södertälje on kuralla ja etsii sijoittajia, Rögle tekee 3M kruunun tappion, AIK on oikeudessa maksamattomista hallivuokrista, Leksand elää kylän Nasse-sedän lompakolla, Almtuna skulaa 2500 katsojan hallissa ja Växjö on pystyssä sekä pelaajien palkkoja että eläkemaksuja.

Malmö on velkasaneerauksessa ja 13.000 katsojan halli seisoo jo kolmatta viikkoa tyhjänä. Björklöven oli juuri menossa konkkaan. Västerås on varaton... Kaikki seuroja, jotka ovat yrittäneet nousua tai ovat pudonneet.

Meillä on Sport köysissä, eikä Jokipojilla olisi varaa liigassa pelata. KooKoo ja SaiPa ovat seuraavat.

Vierailija
# 3.4.2010 08:20   6   2 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita vastaus

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.