Selänne puolustaa Granlundia – ”Miksi heti lynkataan?”

Samuel Savolainen 11.2.2013 22:15
Selänne puolustaa Granlundia – ”Miksi heti lynkataan?”

Kuva: Getty Images

Teemu Selänne on seurannut keskustelua Mikael Granlundin ympärillä ihmeissään.

Koska Mikael Granlundin alku NHL:ssä on ollut tahmea, on nuorukaista yritetty heittää  kultatuolista ulos yhtä nopeasti kuin hän sinne teini-ikäisenä nousi.

Kotikatsomoissakin on vaahdotessa unohdettu, että Teemu Selännettä lukuun ottamatta lähes kaikilla tämän päivän suomalaisilla eturivin NHL-tähdillä kesti aikansa sopeutua uuteen vaatimustasoon.

”Olen oppinut sen jo nuoresta asti, että media ei ole sinänsä reilu. Kuten vanha sanonta kertoo, et koskaan ole niin hyvä kuin lehdissä sanotaan, mutta koskaan et yhtä huonokaan.”

”Granlundinkin odotukset ovat olleet niin kovat ja ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että tähän liigaan on todella vaikeaa tulla. Jotkut sopeutuvat nopeammin, joillakin menee vähän kauemmin”, Selänne sanoo Urheilulehdelle.

"Mutta se, että heti aletaan lynkkaamaan, on väärin. On isoja asioita, joihin on totuttava. Kaikki kaukalossa ja sen ulkopuolella on uutta. Ei se rupea loksahtelemaan ihan heti. Hän tulee sieltä varmasti, se vaatii uuden itseluottamusruiskeen ja ymmärryksen miten palasia rupeaa kokoamaan. Jälkiviisaana voi sitten sanoa miten se meni”, Selänne huomauttaa. 

Selänne näki uran vaikeimpana vuonna polvivaivaisena Coloradossa kuinka monesta entisestä selkääntaputtelijasta kuoriutui selkäänpuukottaja.

Suomalaislegenda haluaa kuitenkin korostaa, ettei hän odota median myöskään ryhtyvän pelaajien fanittajiksi tai cheerleadereiksi.

”Tällaisten asioiden kokeminen tekee hyvää. Silloin näkee realiteetit myös siinä kuinka monta oikeaa kaveria on. Rehellinen kritiikki on täysin ok, ei siinä mitään. Pelaajakin ovat kaikkein kriittisimpiä itseään kohtaan. Mutta siihen kun vedetään lynkkaus mukaan ja vedetään överiksi, sekään ei ole kohtuullista.”

Samuel Savolainen
Saint Paul, Minnesota

Twitter: @UL_Savolainen