Savolainen: Päättyykö Selänteen ura karmaisevaan pettymykseen?

Samuel Savolainen 11.3.2010 10:45
  22   11 Kommentoi

Anaheimin pakka on levällään kauden kriittisimpien hetkien lähestyessä ja ero pudotuspeliviivaan on huolestuttavan suuri. Urheilulehden Samuel Savolainen ennustaa, että ankkojen lento päättyy runkosarjaan.

Samuel, onko Anaheimilla mitään toivoa pudotuspeleihin?
Pieni oljenkorsi on vielä olemassa, mutta kyllä se alkaa olla niin ohut, että pääsy kahdeksan sakkiin vaatisi jo pienen ihmeen. Käsittämättömän tiukassa läntisessä konferenssissa on muutenkin todella vaikeaa saada voittoputkelle tulta alle, puhumattakaan nyt, kun jokainen ottelu on joukkueelle kuin pudotuspeliottelu.

Ankkaparvi lähti kauteen yhtenä ennakkosuosikkina. Mitä ihmettä sille tapahtui?

Kauden alku oli siltä aivan ihmeellistä hapuilua ja sen räpiköinnin aiheuttamaa takamatkaa se on kuronut koko kauden kiinni. Mielestäni ammattilaisjoukkue ei voi paeta sen tekosyyn taakse, että harjoitusleiri olisi ollut liian vaativa ja mehuja vievä. Noita puheita on kuitenkin ollut ilmassa lähes jokaisen pelaajan suusta kuultuna. Joukkueen erikoistilannepelaaminen on ollut odotuksiin nähden heikkoa ja puolustuspään remontti venyi odottamattoman pitkäksi. Ja se jatkuu edelleen. Kun tuollaiset osa-alueet tökkivät, ei menestyksestä voi haaveilla. Myös joukkueen ailahtelevaisuus suoritustasossa, ihan perättäisissä otteluissa, on ollut aivan liian suurta. Edellisenä iltana joukkue pelaa upeasti, seuraavana sitä ei enää samaksi porukaksi tunnista. Kun tuohon lisää vielä päälle kauden aikana rasittamat kohtuuttomat loukkaantumissumat, niin ollaan, missä ollaan.

Miten Anaheim reagoi mielestäsi siirtotakarajalla?

Kohtalaisen hyvin. GM Bob Murray teki oikein heivatessaan Ryan Whitneyn muualle. Jälkeenpäin häntä varmasti hävettää, että tuli edes ajatelleeksi jenkkipakista voivan jonain päivänä olevan täyttämään Scott Niedermayerin jättimäisiä saappaita. Whitney oli lopulta puolustuspäässä karkeasti sanottuna pujottelukeppi ja kiekolliset avut eivät koskaan nousseet sille tasolle, mihin lahjakkuus edellytti. Hyökkäyspäässä Lubomir Visnovsky on suuri parannus ja oiva hankinta Whitneyn paikalle. Murray sai myös kallispalkkaisen Vesa Toskalan ulostettua, mutta hänen olisi pitänyt jostain kaapia penkille luotettavampi varamies Jonas Hillerille. Nimittäin näillä näkymin kakkoseksi on kaavailtu Curtis McElhinneyta, joka on NHL-tasolla varmasti huonoin maalivahti mitä olen ikinä nähnyt. Katsokaapa joskus Calgaryssa kuvaavasti McBackupiksi kutsutun kanadalaisen sijoittumista. Se on jotain hämmentävän amatöörimäistä. Jos Hiller loukkaantuu, voivat Ducks-pelaajat jo alkaa kaivamaan golfmailoja esille pitkää kesää varten.

Miten näet Anaheimin tulevaisuuden?

Anaheimin kesästä tulee erittäin vilkas. Todennäköistä on – vaikka ei täysin sementoitua – että Teemu Selänne ja Scott Niedermayer lyövät hokkarinsa naulaan kauden päätteeksi. Selvää on, että näiden herrojen paikkaajat eivät löydy ihan ensimmäisen kulman takaa. Ja nyt näiden elävien legendojen NHL-urat näyttävät päättyvän karmaisevaan pettymykseen, eli jo runkosarjaan. Eikä nyt mikään antaisi osviittaa siitä, että tummat pilvet pudotuspelihaaveiden yllä olisivat hälvenemässä.

 

Seuraa Urheilulehteä Facebookissa tämän linkin kautta:

http://www.facebook.com/pages/Urheilulehti/358693599850?ref=ts

Kommentit (28)

Kirjoita kommentti

"karmaisevaan"........ aivan menee vilunväristykset, kun ajattelee, että niin voisi käydä.....

otsikko kertoo kaiken
# 11.3.2010 10:58   14   9 X Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti eivät pääsisi play offeihin disneyn neidit ja hormoonileuka teemu eivät ansaitse millään tavalla play off paikkaa!

Hormoonileuka teemu
# 11.3.2010 11:01   11   26 X Ilmoita asiaton viesti

Pakko tarttua tekstin viittaukseen, että Selänne olisi kovinki iso menetys joukkueelle. Niin hyvä pelaaja kun hän on ollutkin, niin tosiasiassa ei Selänne enää tänä päivänä todellakaan häikäise, saatikka ole vaikeasti korvattava. Voi olla Anaheimille jopa helpotus, että Teemu päättäisi jahkailun ja ilmoittaisi hyvissä ajoin uran olevan tässä.

Vierailija
# 11.3.2010 11:03   11   21 X Ilmoita asiaton viesti

EI Selänne lopeta huonoon kauteen, eli ensivuonna saamme jälleen ihastella "papan" spurttailuja.

Selänne jatkaa vielä ainakin shotsiin saakka.

TAMPESTERI
# 11.3.2010 11:10   23   3 X Ilmoita asiaton viesti

Siinä tulisi taas Jaloselle pähkinä purtavaksi: ta pappa eller ej ti VM? No Kummola helpottaa ratkaisua todeten, että on taas Koivu-Selanne...

Vierailija
# 11.3.2010 11:17   11   3 X Ilmoita asiaton viesti

"Kun tuohon lisää vielä päälle kauden aikana rasittamat kohtuuttomat loukkaantumissumat, niin ollaan, missä ollaan"

Kerro nyt Savolainen, mitä tarkoitat näillä kohtuuttomilla loukkaantumisilla. Miksi Samppa sinun pitää mututuntumalta heittää jotain kommentteja, kun huomaa, ettet ole perillä Anaheimin kaudesta yhtään. Teemun leukamurtumaa ja Sakun muutaman pelin huilia pidät kohtuuttomina? Fakta on se, että Ducks on hölmöillyt itse kautensa, loukkaantumisten taakse on turha vedota. Detroitin kohdalla voidaan puhua kohtuuttomista loukkaantumisista.

Savolainen on AIVAN KUJALLA.

Vierailija
# 11.3.2010 11:21   10   9 X Ilmoita asiaton viesti

Vierailija 11:21 on asian ytimessä. Anaheim ei ole kärsinyt yhtään isoa loukkaantumista tällä kaudella.

Vierailija
# 11.3.2010 11:22   11   9 X Ilmoita asiaton viesti

"karmaisevaan"........ aivan menee vilunväristykset, kun ajattelee, että niin voisi käydä.....
otsikko kertoo kaiken
# 11.3.2010 10:58

Ehkä sinulla ei mene, mutta varmastikin Anaheimin pelaajilla ja valmennusjohdolla menee.

Vierailija
# 11.3.2010 11:32   14   2 X Ilmoita asiaton viesti

Näinpä. Jos katsoisit matseja kauden aikana niin olisit ehkä hieman perilläkin. Teemun panos ylivoiman ulkopuolella on joukkueelle vahvasti negatiivinen, Scotty alkaa jo olla vanhuudenhöperö eikä edellisten kausien tasolla todellakaan. Bobby Ryan ei ole nostanut tasoaan odotetusti, Koivun meriitit lähinnä alivoimalla ja aloituksissa.

Carlylen pelitapa, joka perustuu hyökkäyspäädyssä "cycleen" toimii ykköskentällä, jossa Getzlaf ja Perry ovat todella vahvoilla isoina ruhoina suojatessaan kiekkoa. Kaudesta yli puolet meni kakkoskentältä aivan hukkaan heidän yrittäessään pelata kyseisellä pelitavalla, sillä esim Teemun fysiikka ei riitä tähän pelitapaan lainkaan.

Ducksin kolmos- ja neloskentät ovat NHL:n heikoimpia. Ainoa loukkaantuminen, mikä todella Ducksia on häirinnyt kauden aikana on Lupulin selkäongelmat. Lupulin pelatessa Anaheim sai jalkeille 2 toimivaa kenttää, jota ei ole muuten tällä kaudella nähty.

Muuten hyvä analyysi Samuel.

Ei-johtava analyytikko
# 11.3.2010 11:42   9   4 X Ilmoita asiaton viesti

Eikös se Toskala ollutkaan liigan paskin veskari? Vähän nyt jotain linjaa näihin juttuihin, kiitos.

Vierailija
# 11.3.2010 11:54   6   6 X Ilmoita asiaton viesti

mites esim. lupul, koko kauden melkein nuolemassa haavojaan? selänteen ja koivun kaudet pilalla jatkuvien vammojen takia, ei kukaan pääse vauhtiin tollaisten jälkeen. näkihän sen olympialaisissa. getzlaffikin oli ennen olympiataukoa viikon poissa, hetkellä kun taistellaan tärkeitsä pinnoista. ei nyt ihan pihalla...

frank
# 11.3.2010 11:58   9   2 X Ilmoita asiaton viesti

Onhan Anaheimille tulossa uusi Scott Niedermayer, joka tosin kasvaa vielä korkoa sm-liigassa...

Vierailija
# 11.3.2010 11:59   6   3 X Ilmoita asiaton viesti

"mites esim. lupul, koko kauden melkein nuolemassa haavojaan? selänteen ja koivun kaudet pilalla jatkuvien vammojen takia, ei kukaan pääse vauhtiin tollaisten jälkeen. näkihän sen olympialaisissa. getzlaffikin oli ennen olympiataukoa viikon poissa, hetkellä kun taistellaan tärkeitsä pinnoista. ei nyt ihan pihalla..."

Terve Samppa-tramppa.

Lupulhan oli melko surkea kauden alussa. Selänne ja Koivu ovat toki vammailleet, mutta katsokaa esim. Detroitia. Siellä on kärsitty monia, lukuisia avainpelaajien loukkaantumisia. Kyllä kolmosketjultakin pitäisi saada tukea, kun kakkosesta on mies poissa. Sitten tapaus Getzlaf. Niin Getzlaf oli vain viikon poissa. Ja vielä kun ottaa huomioon, että puolustusosastolle ei ole sattunut relevantteja loukkaantumisia, niin turha vedota loukkaantumisiin.

Vierailija
# 11.3.2010 12:06   5   2 X Ilmoita asiaton viesti

Vierailija 11:21 on asian ytimessä. Anaheim ei ole kärsinyt yhtään isoa loukkaantumista tällä kaudella.

Ducks on kärsinyt Getzlafin loukkaantumisista tällä kaudella

Hockey Fan
# 11.3.2010 12:14   10   3 X Ilmoita asiaton viesti

"Ducks on kärsinyt Getzlafin loukkaantumisista tällä kaudella"

Todella vähän aikaa Ducks on joutunut kärsimään Getzlafin loukkaantumisista.

Vierailija
# 11.3.2010 12:32   7   5 X Ilmoita asiaton viesti

Ei sen palo vielä lopu. Kyllä se rikkoa sen 601 maalia, että se saan ennätyksen siltä itselleen.

Se
# 11.3.2010 12:37   7   3 X Ilmoita asiaton viesti

Kyllä selänne joutaa lopettaa Anaheimissa koska mies on niin huonossa kunnossa ja melkein rasite joukkueelle.Kentällä pitää olla pelaajat jotka pystyvät pelaamaan.

Vierailija
# 11.3.2010 13:09   5   6 X Ilmoita asiaton viesti

Getzlafhan oli loppukesestä leikkauksessa ja alkukauden oli ihan puolikunnossa, sitäkö ei noteerata loukkaantumiseksi?! Pelasi kuitenkin ja tehot ovat nousseet huimasti hänen kohdalla kauden ensimmäisen 10 pelin jälkeen. Alkukausihan oli huono Ducksien kohdalla ja suurimpana syynä pitäisin siihen nimenomaan sitä, että Getzlaf ei ollut kunnossa. Lupul täällä onkin mainittu jo, hän oli selkäleikkauksessa ja kovat kivut olivat myös niissä peleissä mitkä pelasi. Carter lisäksi, jolla oli jalka murtunut, pelannut vain 32 matsia. Lisäksi Selänne poissa 26 peliä, hän korvaamaton edelleen yvllä. Kyllä niitä loukkaantumisia löytyy, mutta eivät ole suurin syy kauden heikkoon saldoon.

Vain 1-ketju pystyy ja tekeekin säännöllisesti maaleja, muista ketjuista ei ole pahemmin apua ollut. Lisäksi sellaisesta asiasta ei ole puhuttu kommenteissa yhtään, että alivoima on suoraansanottuna surkeaa! Ducks on liigan 7ksi heikoin avlla (79,3%), lisäksi joukkue ottanut 3ksi eniten jäähyjä. (16.3min/peli).

Visnovsky oli kyllä erinomainen trade Whitneyyn. Kuitenkin jos muistelee millä puolustuksella viime kaudella San Jose tippui ja Detroitkin joutui 7een matsiin niin ei ole ihme, että Ducks taistelee tällä hetkellä top-10 varausnumerosta ennemmin kuin playoff-paikasta. Viime kaudella oli Niedermayer-Wisniewski, Pronger-Whitney (W pelas pleijarit hyvin), Beauchemin-Brookbank

Nyt on siis Niedermayer-Wisniewski (molemmat koomaillut tällä kaudella etenkin omassa päässä), Visnovsky-Ward ja Eminger-Brookbank. Aikamoinen tiputus etenkin puolustuspäässä, joka näkyy kentällä!! Noistakin tosiaan siis Visnovsky tuli ihan vasta. Pelien sisäinen tason vaihtelu ollut kyllä käsittämätöntä, se hyvä pointti Savolaiselta. Välillä tuntuu, ettei joitakin kiinnosta pelata!

Guga
# 11.3.2010 13:13   10   2 X Ilmoita asiaton viesti

Olin Kontulan Muhevaiselta ostamassa Jucca-palmua ja siellä tiedettiin kertoa, ettäTeemu tulee Jokereihin. Ei se ainakaan huonompi voi olla kuin Nylanderin Mikke. Tai eihän Mikkekään huonosti ole pelannut, omassa "Surffailijan" -roolissa pärjännyt ihan hyvin.

Nyt kun ifk:n kovanaama Lupa sai yhden ottelun pelikiellon, Sami K:n kouluttamisesta tavoille, niin ei kai se nyt vaan tarkoita sitä, että tapaus on käsitelty ifk:n piirissä, eihän? Vaadin sitä mainosta "Tervetuoloa stadiin Sami oppimaan tavoille" ja harjoitusringistä nostetaan Samin seuraava kouluttaja liigamiehistöön yhden ottelun ajaksi.

Vierailija
# 11.3.2010 13:16   6   5 X Ilmoita asiaton viesti

Ei ole reilua rinnastaa pelaajana Niedemayeria ja Selännettä. Kanukki on kumminkin kokonaisvaltainen pelaaja eikä mikään pelkkä ylivoima snaipperi jolla Selänne on ratsastanut jo monet vuodet. Anaheimille on ainoastaa kanukin lopettaminen menetys ei todellakaan selänteen!! Eikä varmaan tule enää pelaamaan suomeen eikä Jokereihin. On se niin paljon mukavampaa pelata golffia ja ajella avoautolla kalofornian lämmössä marraskuussa kuin olla Helsingin pimeydessä ja sohjokelissä. Ja suomessa ei ole muuta kuin hävittävää sillä nähtäs todellakin minkä tason pelaajasta on kyse.

pietu
# 11.3.2010 14:00   7   6 X Ilmoita asiaton viesti

No ei noita 19 maalia 40 pelissä paska pelaaja ole tehnyt,vaikka oliskin yvllä..Jussi Jokisen kanssa Selänne edelleen suomen paras maalisieppo änärissä

juimi
# 11.3.2010 15:15   6   1 X Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän siltä temeltä vielä kuti paremmin lähtee ku keltään muulta suomalaisesta jääkiekkoilijalta. Ei ehkä kovimmin mut nopeiten ja pienessä tilassa. Kyl mie sen edelleen suomen ykkösylivomassa peluuttasin.

sethy
# 11.3.2010 15:57   5   2 X Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti ei pääse pudotuspeleihin. Jääkiekko ei kuulu pelata Kalifornian auringossa, kuten ei myöskään Texasissa tai Floridassa.

Vierailija
# 11.3.2010 16:18   5   5 X Ilmoita asiaton viesti

"Toivottavasti ei pääse pudotuspeleihin. Jääkiekko ei kuulu pelata Kalifornian auringossa, kuten ei myöskään Texasissa tai Floridassa."

Se on ihan vitun ykshailee, missä lätkää pelataan. Mun puolesta voivat pelata vaikka Saharan autiomaassa.

Vierailija
# 11.3.2010 17:35   8   1 X Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se vaan näyttää, että Anaheimille on käymässä kuin Philadelphialle NBA:ssa... it's rebuilding time.

V-Visioija
# 11.3.2010 19:15   5   6 X Ilmoita asiaton viesti

Mitkä suuret odotukset Anaheimilla ennen kautta oli?

Se, että IS-Veikkaaja, MTV3.fi ja muut kirjoittivat heti jutun, jos Saku aivasti tai Teemu kävi parturissa, ei tarkoita suuria odotuksia Anaheimin tai NHL:n suunnalla.

Vierailija
# 11.3.2010 20:42   7   3 X Ilmoita asiaton viesti

Oikea vastaus otsikon kysymykseen: KYLLÄ NÄIN ON!

Eli ura loppuu karmaisevaan pettymykseen ainakin Sellun osalta.

Johtava Kukkahattusetä
# 11.3.2010 21:15   4   4 X Ilmoita asiaton viesti

Selänteen dissaajille muistutus! Teemu on MAAIMAN ainoa yli 35 -vuotias pelaaja joka on tehnyt NHL:ssä yli 40 maalia kahdella kaudella peräkkäin. Ja vanhin yli 45 maalia kaudessa tehnyt.

Niin ja tällä kaikkien aikojen olympialaisten pistepörssin kärkimiehellä kulki putki nyt kisoissakin, mutta tarjoilu ei pelannut. Ketjukaverit pelas heikosti ja yyvelläkään ei päässy oikeen laukomaan.

Urheilumies
# 13.3.2010 04:35   1   1 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita vastaus

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.