Samuel, Columbuksella on alla iso tappio viime yönä. Nouseeko se tähän otteluun?
Se on vaikea sanoa. Komean kauden pelannut Columbus on melko ailahteleva joukkue, sillä se saattaa yllättää kenet tahansa hyvänä päivänä, mutta väliin mahtuu ihmeellisiä romahduksia kuten pari viikkoa sitten tapahtunut 9-1-murskatappio Detroitille kertoo. Eilen se johti ottelua peräti 2-0, mutta lopulta se lanattiin kylmäksi luvuin 7-4 Rangersin toimesta.
Puhuit maalivahtiongelmasta, mitä tarkoitat?
Sitä, että ilmiömäisen tulokaskauden pelannutta Steve Masonia ei ole voinut tällä kaudella tunnistaa samaksi mieheksi. Vaikka Columbus on ollut alkukaudella hyvä, ei suurin kiitos kohdistu missään nimessä Masonin suuntaan. Tänä yönä saattaakin olla kovemmassa iskussa olevan Mathieu Garonin vuoro yrittää. Blue Jackets-organisaatiossa toivotaankin, ettei tällä kaudella vain ajoittain väläytellyt Mason olisikaan vain yhden kauden ihme. Se olisi katastrofi.
Miten käy tänä yönä?
Montrealilla on loukkaantumishuolia riittämiin, mutta se porskuttaa silti kelpo vauhtia eteenpäin. Columbusta taatusti rasittaa eilinen nolo tappio ja ottelu kulminoituukin siihen, miten se siitä toipuu. Uskon, että eilinen painaa vielä sinitakkeja henkisesti ja fyysisesti. Jo siksikin Montreal on tänään kotiyleisönsä edessä vahvempi.













Kommentit (1)
Kirjoita kommentti
Kirjoita vastaus