Kansikuva

Jääkiekon MM-kisat 2012

Näytä kaikki jutut kisoista »

Leijonien puhuttanein ratkaisu – ”Ville Peltonen vältti Jari Litmasen katastrofin”

Urheilulehden Petteri Sihvonen analysoi Jukka Jalosen hyökkääjävalintoja joukkueen pelitavan, eli Meidän Pelin näkökulmasta.

Petteri, kuinka määräävä tekijä Meidän Peli on silloin, kun päävalmentaja Jalonen naulaa kiinni hyökkääjien nimiä MM-kisoihin?

Se on aivan ykkösprioriteetti. Leijonissa ei voi pelata ainuttakaan hyökkääjää, joka ei sopeudu Meidän Pelin raamiin. Olin tässä mielessä hieman epävarma Teemu Selänteestä. Selänne on pelannut lähes aina sitä kaistasurffailuaan eikä se ole laiturin pelitapa Meidän Pelissä.

Mitä ominaisuuksia Meidän Peli vaatii hyökkääjiltä, jos aletaan keskushyökkääjistä?

Keskushyökkääjät ja pakit ovat niitä, jotka eniten rytmittävät hyökkäämistä. Lähdetäänkö nopeasti, puolinopeasti, palauttamalla, viiveellä, hidastamalla vai kiekottelemalla. Eli sentterillä on oltava pelipäätä ja -silmää valita optimaalinen hyökkäysrytmi.

Kun taitava ja älykäs sentteri saa kiekon esimerkiksi vastustajan pitkän kulmapelin jälkeen omalla alueella, hän vielä viimeisilläkin voimillaan vaihdon lopussa malttaa olla roiskaisematta kiekkoa keskialueelle tai jättää syöttämättä kiekon laitureille ylöspäin, kun hän toteaa, että maitohapoilla olevat vastustajat jo rientävät vaihtoon.

Tällöin viisas sentteri palauttaa kiekon alaspäin jopa ahtaassakin tilassa kenties ensin hämättyään ylöspäin lähtemistä. Tutkimusteni mukaan yksi tällainen viisas peliteko muuttaa pelin virtauksen ja hallinnan jopa neljäksi minuutiksi.

Miten sillä voi olla noin valtava vaikutus?

Tulen osoittamaan ja opettamaan sen aukotta MM-kisojen aikana Urheilulehden lukijoille nettimme U-Studiossa Suomen pelien avulla. Minulla on käytettävissäni uusi vallankumouksellinen tietokonepohjainen pelinvirtaus-analyysiohjelma.

Saan analyysin alle joka ikisen Leijonien hyökkäyksen kisoista. Koko jääkiekkoilevassa maailmassa ei ole analyysissä menty koskaan näin syvälle, sen lupaan.

Onko Leijonilla tällaisia peliälyltään teräväpäisiä senttereitä?

Kyllä on. Mikko Koivu, Jarkko Immonen, etenkin Niko Kapanen ja Petri Kontiola osaavat konstin. He kykenevät rytmittämään hyökkäyksiä. Ja tähän ruutuun asettuvat tarvittaessa myös Valtteri Filppula ja Mikael Granlund.

Kaksi senttereistä on pelaa oikea käsi alhaalla, onko sillä merkitystä?

On. Slovakian kisojen oppi oli, että Leijonat tulee lähtemään Helsingissä noin 150-200 viivelähtöä oman maalin takaa. Jos Koivu ja Kapanen iskevät pelinteko-zonelle siihen vastustajan kärkikarvaajan rinnalle tai oikeammin puolitoista metriä sivuun ja 40 senttiä kärkikarvaajasta etuviistoon vasemmalle Kari Lehtosen tai Petri Vehasen maskista katsoen, vyöryvät Immonen ja Kontiola vastaavasti samaan kohtaan pelattaviksi vasemmalle.

Tämä tekee vastustajien kärkikarvaajien toiminnan viheliäiseksi, kun tavallaan Suomen senttereiden tuloreittiä ei voi aina tietää ennalta oikeaksi tai vasemmaksi.

Näetkö sentteripelissä vaaran merkkejä?

Ainoastaan se mietityttää, miten hyvin Kontiola pystyy puolustamaan nelosketjun sentterinä. Itse olisin tuohon ruutuun valinnut Petteri Nokelaisen.

Mutta Kontiolan nosto saattaa olla jopa nerokas liike Jukka Jaloselta. Jalosen on täytynyt nähdä, että Kontiola on kehittynyt EHT-pelaajasta voittavaksi MM-tason keskushyökkääjäksi.

Entä Leijonien laitahyökkääjät, miten heitä luonnehdit Meidän Pelin katsannossa?

Ykkösprioriteetti on pysyä peliä lukemalla muun viisikon yhteisliikkeen suunnissa ja rytmeissä mukana, toinen on jalkavuus, kolmas on syöttäminen, neljäs on pelirohkeus vastustajan pakkien haastamisessa ja viides on sitten erikoistilannepelitaidot, joko ali- tai ylivoimalla.

Entä maalinteko?

Niin, sehän on periaatteessa se kaikkein tärkein ominaisuus, mutta vaikea olisi ottaa mukaan laituria, jolla on Kai Nurmisen ranne, mutta muutoin pelaaminen on yhtä heikkoa kuin Nurmisella oli aikoinaan.

Siksi minä lähestyn laiturin ominaisuuksia pelaamisen kautta, ja tämän pelaamisen nupiksi on hyvä, jos laiturilta löytyy maalinteontehokkuutta. Meidän Pelissä laiturin on oltava yllättävänkin monipuolinen pelaaja.

Näetkö jotain trendiä Jalosen laiturivalinnoissa?

Kyllä siinä selvästi korostuu sellainen Tuomas Kiiskisen, Antti Pihlströmin ja Jani Tuppuraisen liukasjalkaisuus versus Lennart Petrellin lähitilanteiden voimapelaaminen. Edellinen ominaisuus meni valinnoissa jälkimmäisen ohi.

Luetko Ville Peltosen kumpaan noista leireistä?

Peltonen on aina elänyt luistelustaan, joten ehkä se oli nyt se tekijä, minkä takia hän ei mahtunut joukkueeseen.

Oliko katastrofi, ettei Jalonen valinnut Leijona-ikoni Peltosta mukaan joukkueeseen?

Ei se mikään katastrofi ollut. Minä olisin Peltosen valinnut, Jalonen ei. Ja sitä mukaa pulinat pois. Ei näissä hommissa pidä takertua yksittäisiin pelaajiin. On aina katsottava kokonaisuutta. Kokonaisuus on hyvä, joukkue on kauttaaltaan vahva. Silloin on aivan turha nostaa hälyä yksittäisestä pelaajavalinnasta.

Vaikka kyse on Peltosesta?

Vaikka sitten Peltosesta. Valintoja ei pidä tehdä esimerkiksi minkään perinteen tai legendan kunnioittamisen tähden. Ajatellaan nyt vaikka jalkapalloa. Jari Litmanen pelasi viisi vuotta liian kauan Huuhkajissa.

Siellä se yksi maailman parhaista jalkapalloilijoista kautta aikojen köpötteli jäykkänä muiden seassa, kun näistä ulkomaalaisista valmentajista ei ollut laittamaan häntä sivuun. Se oli kamalaa katseltavaa eikä vienyt suomalaista jalkapalloilua eteenpäin. Litmasen tarina on osaltaan katastrofi. Peltonen olisi vielä kyennyt pelaamaan hyvin, mutta Jalonen on puhunut, ja sillä hyvä. Aika aikaansa kutakin.

Arveluttaako sinua jokin seikka Leijonien laitahyökkääjissä?

Hieman mietin sitä, että jos Valtteri Filppula ja Jussi Jokinen pelaavat ykkösketjussa Koivun kanssa, onko tässä vitjassa sellaista tiettyä riittävää maalintekoon tähtäävää suoraviivaisuutta. Filppula ja Jokinen osaavat kyllä kihauttaa, mutta pelaaminen ei saa mennä kiekon siirtelyksi liikaa.