Urheilulehden tietojen mukaan toimitusjohtajan vaihtamisesta on sovittu Vierumäen urheiluopiston sisäpiirissä ja asiasta on tarkoitus informoida Vierumäen urheiluopiston henkilökuntaa maanantaina. Hakkaraisen erottamisessa ja Hietasen palkkaamisessa on toiminut pääarkkitehtina Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiön ja Vierumäki Country Club Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kalervo Kummola.
Hakkarainen ehti toimia Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiön ja Vierumäki Country Club Oy:n toimitusjohtajana vain reilut puolitoista vuotta. Tänä aikana hänen näkyvimmäksi saavutuksekseen jäi toimiminen Hjallis Harkimon neuvonantajana MTV3:n Diili-ohjelmassa. Hakkarainen seurasi Vierumäen toimitusjohtajana Pekka Vasalaa, joka jäi eläkkeelle keväällä 2010.
Hakkaraisen seuraajaksi nouseva Heikki Hietanen on pitkän linjan jääkiekkomies ja hänellä on Kalervo Kummolan pitkäaikainen luottomus. Hietanen on toiminut 90-luvulta lähtien eri tehtävissä HPK:ssä. Lisäksi hän toimi 2000-luvulla Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana, kunnes siirtyi vajaat kaksi vuotta sitten Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtajaksi. Hietanen muistetaan erityisesti roolistaan Raimo Summasen erottamisjupakassa Leijonien päävalmentajan paikalta vuonna 2004. Summanen haukkui Hietasen kesällä 2004 Leijonien matkajärjestelyjen hoitamisesta, mikä oli Hietaselle viimeinen pisara. Hän vaati maajoukkueen GM:n Jari Kurrin ja joukkueenjohtaja Timo Jutilan tukemana, että Summanen erotettaisiin tehtävistään välittömästi. Summanen sai lopulta potkut maailmancupin jälkeen, vaikka Leijonat selvittikin tiensä maailmancupin finaaliin Kanadaa vastaan.



