Kansikuva

Jääkiekon MM-kisat 2012

Näytä kaikki jutut kisoista »

Kanada huikea, Leijonat kaatui tähtipelaajiinsa – ”Oliko Granlund kentällä ollenkaan?”

Suomi hävisi saappaat jalassa Kanadalle lukemin 3-5. Urheilulehden Esko Seppänen toteaa, että Suomen tärkeimmät pelaajat loistivat poissaolollaan.

Alkusarjan huippumatsi on nyt lähihistoriaa. Laadukas kiekkoilta kaikkinensa. Tunnelma, lataus, katsomo, pelaajien perussuoritustaso, tuomaritoiminta, kaikki. Ei mitään valittamista.

Areenalla nähtiin ehdottomasti MM-turnauksen laadukkain ottelu tähän saakka.

Isken muistiinpanoistani heittolaukaukset tiskiin pala kerrallaan.

***

Jeff Skinner. Huikea jätkä. Ison kaukalon kiistaton kuningas. Tehot 1+1 ovat vain jäävuoren huippu. Skinner oli jo Kanadan antisankareiden listalla, kun Suomi meni hänen jäähynsä aikana 3-1 johtoon, mutta 19-vuotias nuorukainen kasasi itsensä mitä näyttävimmällä tavalla.

Hän syötti ensin 2-1-ylivoimahyökkäyksessä John Tavaresin maalin ns. ”lapa jäähän ja nimi lehteen” -tekniikalla. Skinner tarjoili kollegalleen niin huikean tekopaikan, että siitä olisi osunut kuka tahansa divarijyrä. Suomi teki toisessa erässä yhden kiekollisen virheen, ja Skinner-Tavares-kaksikko rankaisi heti.

Vajaat neljä minuuttia tämän jälkeen Skinner varasti Areenan itselleen. Potkulautaluistelua, mailatekniikkaa, Kari Lehtonen jäihin ja maalin takaa kiertäen kiekko maaliin. Kisojen komein maali oli valmis. Skinner teki jotain, mikä sai Suomi-fanitkin nostamaan ahterinsa jakkaroista.

Skinner oli matsin jälkeen muikealla tuulella.

”En tietenkään halunnut jäädä muistetuksi jäähystäni, joten halusin parantaa. Ja se meni lopulta aika hyvin”, Carolinan junnutähti veisteli.

Hyvinhän se meni. On näemmä raimohelmis-koulutus osunut ja uponnut.

Muistatteko, kun vertailin päiväkolumnissani Mikael Granlundia Skinneriin?

***

Mikael Granlund. Esitän kysymyksen mahdollisimman vilpittömästi: Pelasiko Granlund lainkaan? Missä hän oli?

Tilastot sanovat, että Suomen supertähti oli jäällä miltei 17 minuuttia, mutta hän ei esittänyt yhtään mitään. MG ylipelasi puolustusalueen, karkasi ulos lyhytsyöttöpelistä, pyöri tilanteiden ulkopuolella, eikä saanut 1-1-tilanteissa mitään aikaan. Hän pelasi kuin SM-liigan playoff-keväänä 2012.

Pohdin ottelun erätauoilla MG:n suorituksia Kanadaa ja muita isoja poikia vastaan U20-tasolla. Tänään vastassa oli sitten vielä yhtä koko luokkaa isompia ja kovempia poikia. On osittain huolestuttavaa, että Granlund ei saa tällaisessa pelitempossa mitään aikaan.

Hän ei saanut Jarkko Immoselta tai Janne Pesoselta lainkaan apuja, mutta Granlund on kuitenkin pelaajaprofiili, joka voi loihtia jotain tyhjästä. Hän oli tänään kylmästi pihalla, eikä tämä lätkäluovuuden priimusoppilas edes lähtenyt haastamaan Kanadan profiilipakkeja.

Hän alistui kohtaloonsa, ja se on isossa kuvassa – eikä vähiten NHL-vertailuissa – huolestuttava merkki.

Seurasin Skinneriä ja Granlundia, mutta nyt olen tilanteessa, etten kehtaa puhua heistä perjantai-illan osalta samassa kontekstissa.

***

Jussi Jokinen. Mahtava laukaus ylävilttiin ylivoimapelissä. Kerrassaan huikea. Steve Stamkos on jossain aurinkosaarella kateellinen Jokisen one timerille.

Mutta. Mitä muuta Jokinen teki? Ei juuri mitään. Mikko Koivu ja Valtteri Filppula olivat jälleen huikealla pelipäällä, mutta Jokinen ei peruspelaamisen saralla tuonut heille riittävää tukea. Ylivoimalla Jokinen oli loistava ja siitä hatunnosto pohjoisen suuntaan.

Ja ennen kuin alkaa kehua Koivua puhki, on kysyttävä, miten Suomen ykkössentteri voi hävitä ottelun aikana 14 aloitusta? Hän voitti niitä vain 8 kappaletta. Pienet asiat, pienet asiat, pienet asiat. Leijonien ykkösvitja oli kuitenkin Suomen paras tänään – huomattavasti Jarkko Immosen kolmikkoa edellä.

***

Alkutahdit. Olen nähnyt miltei kaikki Jukka Jalosen leijonalauman pelit. Koskaan aiemmin ottelun alku ei ole ollut näin täydellisestä dominanssia. Ei koskaan. Juuso Hietanen asetti kiekollisen pelin riman korkealle heti ensimmäisessä vaihdossa, ja Suomi suorastaan murskasi Kanadan ensimmäisessä erässä.

Sekin on sanottava, että Suomi ei sulanut. Sitä ei voi toitottaa sulamiseksi, kun kentälle hulahtaa yhtäkkiä toinenkin joukkue. Ja kun tämä porukka sattuu olemaan täynnä NHL-tähtiä, muuttuu pelin momentum nopeasti.

Suomen alku oli fantastinen, ja Kanadan heräämisen jälkeen kentällä nähtiin kaksi huipputasaista joukkuetta.

Laadukkaan illan jälleen kerran pelannut Joonas Järvinen tiivisti kaiken oleellisen.

”Ei tässä mitään hätää ole. Kaikki kunnia Kanadalle huikeasta tasonnostosta.”

***

Kari Lehtonen. Ei yhtään gamesaveria. Ei toisaalta myöskään yhtään halpaa maalia. Ensimmäinen ja neljäs takaisku olivat otettavissa, mutta kuka niitäkään enää laskee.

Luotan edelleen Suomen veskareihin kuin kivimuuriin. Lehtoselle osui ilta, ettei hän loistanut. Hän myöskään ollut luokaton. Hän pelasi perusiltansa, ja se ei riittänyt Kanadan supertähtiä vastaan.

***

Lasse Kukkonen. Arvelen, että Suomessa on paljon Kukkos-vihaajia jälleen. Okei, vain reilut 7 minuuttia peliaikaa ja kaksi kohtalokasta takaiskumaalia omiin.

Homman nimi on kuitenkin se, että Kukkosta on turha alkaa sättiä siinä tilanteessa, kun Immosen superketju vetää iltansa koko rintamalla vihkoon. Suomi ei hävinnyt marginaalipelaajiinsa, vaan avainpelaajiinsa. Siinä on vissi ero.

Kanadaa kantoivat porukan parhaat yksilöt, kun Suomen taitoniekat loistivat poissaolollaan.

Kukkonen ei ollut hyvä, mutta hänestä on turha tehdä syntipukkia.

***

Antti Pihlström. Palasi katsomosta kehiin ja osoitti välittömästi kuuluvansa kentälle. Oli momentumin kannalta Suomen tärkein pelaaja heti alussa. Pihlströmin pelityyli on kuin tehty Kanadan kaltaista joukkuetta vastaan.

Maali oli toki hieno, mutta Pihlströmin työ joukkueen eteen oli jotain suurempaa. Hän, Niko Kapanen ja Mika Pyörälä toivat Leijonat vahvasti ensimmäiseen erään, mutta nyt tuulipukukansa muistaa vain Kukkosen merkkauspelin ja Pyörälän heikon avun.

Nelosvitja pelasi hyvän illan ja sillä selvä.

Esko Seppänen (@EskoSeppanen)