Jortikka odottaa Leijonilta finaalipaikkaa

Toimitus 7.5.2010 20:04
  26   1 Kommentoi

Jokereiden päävalmentaja, ex-maajoukkuevalmentaja Hannu Jortikka uskoo Leijonamiehistön pääsevän pitkälle Saksassa pelattavissa jääkiekon MM-kisoissa.

”Suomella on hyvä joukkue kasassa. Maalivahdit Pekka Rinne ja Petri Vehanen ovat aivan turnauksen kärkitasoa. Suomella on myös paperilla ja teknisesti kova ylivoimapeli. Viivalta löytyy taitoa ja keskushyökkääjiltä näkemystä. Kun yhdistää loistavan ylivoiman ja maalivahtipelin, Suomella on hyvät mahdollisuudet päästä turnauksessa finaaliin asti”, kiekkovelho kertoo.

Venäjä ja Kanada ovat kisojen kovimmat haastajat Suomelle Jortikan mukaan.

”Uskoisin, että Venäjä saa vielä joukkueeseensa mukaan lisää pelaajia ja heillä tulee olemaan todella vahva ryhmä. Kanadalla ei ole kisoissa mukana aivan supertähtiä. Joukkueessa on kuitenkin nuoria lupaavia tähtiä, varsinkin ykköskierroksen varauksia, jotka pyrkivät urallansa eteenpäin”, Jortikka kertoo.

Jortikka seuraa mielenkiinnolla MM-kisojen ensikertalaisia.

”Kisojen ensikertalaiset pelaajat ovat tietenkin mielenkiintoisimpia pelaajia Suomen joukkueessa. Sami Vatanen on ehkä joukkueen mielenkiintoisin pelaaja. Katsotaan, miten hän pärjää todella kovissa peleissä ja jatkuuko huima kehitys entisestään”, Jortikka sanoo.

Maajoukkueen tekemisessä on aina hyvä pilke mukana Jortikan mukaan.

”Maajoukkueessa on aina hyvä fiilis ja pelaajat haluavat tulla mielellään mukaan joukkueeseen. Maajoukkueita on monta ikäryhmää ja osa pelaajista tuntee nuorisomaajoukkue ajoiltaan toisensa. Maajoukkueen tekemisessä on aina hyvä pilke mukana”, Jortikka lopettaa.

Teksti Kim Räisänen  

 

Kommentit (7)

Kirjoita kommentti

finaaliin asti ja se siin mikä siin sit on...

Vierailija
# 7.5.2010 20:29   5   1 X Ilmoita asiaton viesti

”Maajoukkueessa on aina hyvä fiilis ja pelaajat haluavat tulla mielellään mukaan joukkueeseen. Maajoukkueita on monta ikäryhmää ja osa pelaajista tuntee nuorisomaajoukkue ajoiltaan toisensa. Maajoukkueen tekemisessä on aina hyvä pilke mukana”, Jortikka lopettaa.

Siltähän se vaikuttaa, kun kukaan ei tohtinut jäädä pois vaikka varmaan lomalla muutakin tekemistä olisi kuin pelata jääkiekkoa.

Vierailija
# 7.5.2010 20:55   1   2 X Ilmoita asiaton viesti

Jos Venäjä saa tasapuolisen tuomarikohtelun -mitä epäilen- niin se on siinä. Kanada -ilman tuomariapua- tippuu viimeistään puolivälierissä ja voi tippua sen perinteisen, vuosikymmeniä jatkuneen, tuomariavun kanssakin.

Basisti
# 7.5.2010 22:36   4   6 X Ilmoita asiaton viesti

Kato Jags kommentoi tuomariapuja!

Vierailija
# 8.5.2010 00:15   0   3 X Ilmoita asiaton viesti

Itse en kyllä allekirjota sitä, että pitäis kaikki nuoret laittaa kentälle saamaan kokemusta vaan sen takia, että on "välikisat" ja tarvitaan nuorennusleikkausta. Muutenkin toi B-luokankisat hömpötys on vaan kateellisten fudistyyppien paskapuhetta.

Joku Vatanen nyt on ihan selvä valinta kahteen ekaan pakkipariin, mutta esim. Lehterän tasosta en ole niinkään varma. Nää on Suomen kisat iskeä ja liikkeellä täytyy olla paras mahdollinen kokoonpano ei nuorin mahdollinen...

Suomen kisat
# 8.5.2010 01:44   1   1 X Ilmoita asiaton viesti

Onko sukua Ari Vataselle?

Vierailija
# 8.5.2010 08:22   1   0 X Ilmoita asiaton viesti

Voi Jortikka - pitääkö sun oikeesti nolata ittes :) Leijonilta odotetaan joka vuosi vähintään finaalipaikkaa - valmentajien ja pelaajien päät eivät vaan kestä voittamista.

Ja toiseksi - sitten vuoden 1995 muilla mailla on surkeimmat joukkueet. Kertoo paljon Suomen tasosta kun melkein meidän kaikki ykkösmiehet ovat jo kesälomilla NHL:stä. Kuka arvostaa 1995 vuoden MM:ää tai mahdollista tämän vuoden MM:ää? Voi jeesus ... Aivan sama kun fudiksen MM-kisat pelattaisiin B-maajoukkueella
<--->

HETKINEN EIKÖHÄN SE FUDIS JO VOITAIS UNOHTAA PALLOPÄÄT. JÄÄKIEKKO ON JA PYSYY SUOMEN YKKÖSLAJINA.

ÄNGRI
# 9.5.2010 03:21   1   0 X Ilmoita asiaton viesti

Kirjoita vastaus

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.