Kansikuva

Jokereilta järkyttävä sulaminen Lahdessa - ”Eikö hävetä yhtään?”

Lahden Pelicans ja Jokerit ottivat tiukasti yhteen perjantai-iltana. Urheilulehden Esko Seppänen järkyttyi, kun Jokerit jätti saapumatta kaukaloon kolmannessa erässä.

Huikea kiekkoilta jälleen takana. Siis viihde-näkökulmasta katsottuna.

Pelillisesti Pelicans–Jokerit-mittelö jätti kuitenkin todella kaksijakoiset mietteet pintaan.

Puretaan ottelu lyhyesti paloihin osa-alue kerrallaan.

***

Pelicansin ottelusuunnitelma. Kai Suikkasen palapeli pysyi täydellisesti kasassa koko ottelun ajan. Pelicans vei tulostaulusta huolimatta koko illan nimiinsä.

Kiekkokontrollipelaaminen vain parani loppua kohden mentäessä, ja Pelicansin pakit purkivat narrien orastavan paineen helposti lyhytsyöttöpelin avulla.

Kliimaksi tälle nähtiin kolmannessa erässä, kun Pelicansin Markus Seikola avasi kaikessa rauhassa sentterilleen kentän keskikaistalle. Tästä suoraan hyökkäykseen, joka päättyi maalintekopaikkaan. Sama kaava toteutui kerta toisensa jälkeen, ja Pelicans pelasi fantastisen erän myös tuloksellisesti.

Korostan vielä uudestaan sitä, että Suikkasen paketti oli täsmälleen samanlainen koko ottelun ajan. Pelicans ei muuttanut mitään, vaan luotti omaan pelitapaansa ja murskasi Jokerit ottelun loppusuoralla.

Moni muu päävalmentaja olisi lähtenyt hätäilemään kolmannen erän alussa – Suikkanen ei. Hän osoitti jälleen positiivisen uppiniskaisuutensa pelitapa-asioiden suhteen. Suikkanen tuhosi Erkka Westerlundin pelitavan perjantaina. Tämä on silkka fakta.

***

Jokereiden sulaminen. Jokerit oli perjantaina huipputehokas. Ei mitään muuta. Ensimmäinen erä köysissä, toinen kateissa ja kolmannen erän osalta Jokerit jäi pukukopin puolelle. Kontrasti Pelicansin myötäkiitoon oli dramaattinen.

Eikö narriporukkaa hävetä yhtään tällainen esitys?

Pelkkää roiskimista, karkuunjuoksemista ja kiekollista pelkuruutta. En voi käsittää tätä. Kolmen maalin johtoasema, jalat pöydälle ja ilta ohi. Jokereilla pelaa SM-liigan laadukkaimmat yksilöt, ja suoritus on tuollaista kuraa?

Mikäli Eero Kilpeläinen ei olisi pelannut kahta erää täydellisesti ja mikäli Jokereiden laukaisutehokkuus olisi ollut jotain muuta kuin 100, olisi Pelicans latonut taululle kylmät lukemat.

Jokereiden kiekollinen pelaaminen oli loppu kohden edetessä ruma vitsi. Ymmärrän, mikäli SaiPalla menee touhu toisinaan roiskimiseksi, mutta SM-liigan eturivin pelaajat eivät voi alisuorittaa tuolla tavalla.

Ottelun loppu oli Westerlundin ryhmältä silkka katastrofi. Tätä tosiasiaa ei voi kiertää millään selityksellä.

***

Jarkko Ruutu. 710 NHL-ottelun veteraani oli Jokereiden paras pelaaja perjantai-illan osalta. Hän oli kolmannessa erässä ainoa narripelaaja, joka uskalsi edes hieman pitää kiekkoa hyökkäysalueella.

Ruutu pelasti Jokereille yhden arvokkaan sarjapisteen karvauspelaamisellaan sekä hyökkäys- että keskialueella. Ruutu oli kentällä kahden Pelicans-osuman aikana, mutta hänen piikkiinsä nämä osuvat eivät heilahtaneet.

Ruutu on lauantaina suuressa roolissa, kun joukkueet kohtaavat Ilmalassa. Muun joukkueen on pakko nousta hänen rinnalleen – olkoonkin, että Ruudun kohdalla taso saattaa ailahdella seinästä seinään yhden yön aikana.

Ruutu oli perjantain osalta Jokereiden ainoa onnistuja. Ja se kertoo enemmän narrilauman kuin Ruudun esityksestä.

Esko Seppänen (@EskoSeppanen)