Kansikuva

Jääkiekon MM-kisat 2012

Näytä kaikki jutut kisoista »

Filppula? Immonen? – Ei, vaan Leijonien puskista vedetty superyllättäjä

Suomi voitti vahvan kolmannen erän ansiosta Sveitsin lukemin 5–2. Suomen paras pelaaja löytyy syvällisen tutkinnan jälkeen yllättävästä osoiteesta.

Olisi liian helppoa todeta, että Valtteri Filppula oli loistava. Tai että Jarkko Immonen teki kisojen tärkeimmät maalit.

Leijonien vakuuttavin pelaaja oli kuitenkin keltanokkapuolustaja Joonas Järvinen. Puskista vedetty superyllättäjä pelasi Sveitsiä vastaan elämänsä ottelun.

Järvinen ei pelannut kuin vajaat 14 minuuttia, mutta hänen kiekolliset tekonsa olivat jäällä jatkuvasti läsnä. Järvinen pelasi huomattavasti paremmin kuin SM-liigan finaalisarjassa JYPiä vastaan.

Miksi Järvinen suli JYPin prässin alla, mutta hän on kuin kotonaan MM-kaukaloissa?

”Tuskin olen kehittynyt parissa viikossa, vaan enemmänkin kyse on siitä, että sävelet ovat selvät. Täällä pelataan hieman toisella tavalla, ja täällä on aika paljon taitavampia äijiä joukkueessa. Tilaa on eri tavalla nyt, ja näissä otteluissa on kieltämättä eroa”, Järvinen totesi ottelun jälkeen.

Järvinen pelaa kokeneen Ossi Väänäsen kanssa samassa pakkiparissa. He tekevät erityisesti yhden osa-alueen paremmin kuin muut: He puhuvat ja kommunikoivat jatkuvasti keskenään. Käskyt, ohjeet ja muut huudot kuulee pitkän sivun pressiparvelle saakka.

”Emme ole erikseen painottaneet tätä asiaa, mutta meille on Ossin kanssa selvää, että puhua pitää koko ajan. Ossi on mun silmät silloin, kun selkäni on kentälle päin. Tästä syystä pidämme jatkuvaa meteliä yllä.”

Järvinen on ylittänyt MM-taipaleensa osalta odotukset. Seuraavaksi lienee syytä puhua maalinteosta.

”En ainakaan ilmaveiviin säästä itseäni. (Pitkä hiljaisuus) Teen maalin, jos saan huippupaikan”, Järvinen nauroi uunituoreen taalahymynsä kera.

Järvinen on pelannut urallaan vasta kolme MM-ottelua, mutta hän häärii kaukalossa kuin kokenut tekijämies. Hän oli Sveitsi-ottelun osalta Suomen paras puolustaja.

Esko Seppänen (@EskoSeppanen)