Kimi Räikkönen

 

F1-kausi lähenee puoliväliään. Tähän mennessä ainoastaan seitsemällä kuljettajalla on ajopaikka varmistettu ensi kaudeksi. Urheilulehden Erkki Mustakari tietää tähän syyn.

 

Kanadan F1 GP oli suomalaisittain lopulta pannukakku. Urheilulehden Erkki Mustakarin mukaan nyt Sebastian Vettel jyrää.

 

Valtteri Bottas vastasi Williamsillaan Kanadan GP:n aika-ajon megayllätyksestä. Tuloksena oli kolmas lähtöruutu. Erkki Mustakari sanoo sään vaikuttaneen tuloksiin.

 

F1-tallit pitivät Monacossa kokouksen, jossa päätettiin neljästä kahden päivän lisätestijaksosta ensi kaudella. Urheilulehden Erkki Mustakari on hieman hämmästynyt päätöksestä.

 

Mercedes-kuski Nico Rosberg nousi sunnuntaina Monacon F1 GP:n voittajien joukkoon. Urheilulehden Erkki Mustakari huomauttaa, että voitto oli tähän asti vahvasti vain aika-ajoissa pärjänneen tallin ensimmäinen tällä kaudella.

 

F1-autot ajoivat Monacossa torstaina kolmen tunnin harjoitukset. Urheilulehden Erkki Mustakari painottaa, että Mercedes on nyt kisan suosikki.

 

Kimi Räikkönen oli Monacon GP:n torstain harjoituksissa 11:s ja kuudes. Hän ei vielä lähde arvioimaan miten aika-ajo tulee lauantaina menemään.

 

Tuorein Urheilulehti kaivaa jääkiekko-Suomea pintaa syvemmältä. Kimi Räikköselle puetaan lätkävarusteet päälle, ja tutkitaan, mitä hänestä olisi tullut. Vihje: Ei mitään.

 

Fernando Alonso oli kotikisansa suurin sankari, mutta toisella sijallaan Kimi Räikkönen kuroi kiinni Sebastian Vettelin MM-sarjan johtoa. Urheilulehden Erkki Mustakarin mukaan mestaruudesta taisteleva kolmikko on nyt täysin selvillä.

 

F1-renkaat ovat olleet viikon puheenaihe. Pirelli antoi periksi niille, jotka ovat renkaita eniten kritisoineet ja muutti kovan renkaan seosta lähemmäksi viimevuotista. Lotuksen Kimi Räikkönen ei ole varma miten asia vaikuttaa hänen autoonsa.

 

urheilulehti plus

 
 

Uusimmat uutiset