F1

 

F1-autot ajoivat Monacossa torstaina kolmen tunnin harjoitukset. Urheilulehden Erkki Mustakari painottaa, että Mercedes on nyt kisan suosikki.

 

Kimi Räikkönen oli Monacon GP:n torstain harjoituksissa 11:s ja kuudes. Hän ei vielä lähde arvioimaan miten aika-ajo tulee lauantaina menemään.

 

Williams-kuski Valtteri Bottaksen harjoitukset Monacossa eivät tuoneet 17. ja 18. sijoja parempia tuloksia. Silti kuskia hymyilyttää.

 

Urheilulehden Erkki Mustakari huomauttaa, että vaikka F1:n rengastoimittaja Pirelli lupasi muutoksia renkaisiin Kanadan osakilpailusta lähtien, niin renkaiden muutospaineet ovat jo vähentyneet.

 

Fernando Alonso oli kotikisansa suurin sankari, mutta toisella sijallaan Kimi Räikkönen kuroi kiinni Sebastian Vettelin MM-sarjan johtoa. Urheilulehden Erkki Mustakarin mukaan mestaruudesta taisteleva kolmikko on nyt täysin selvillä.

 

Mercedes-kuljettajat Nico Rosberg ja Lewis Hamilton valloittivat Espanjan GP:n lähtöruudukon eturivin. Urheilulehden Erkki Mustakari harmittelee Valtteri Bottaksen aika-ajotulosta.

 

Urheilulehden Erkki Mustakarin mukaan muutokset F1-autoissa ovat vähäisiä suhteessa toisiinsa, vaikka lähes jokaiseen autoon niitä on tehty.

 

F1-renkaat ovat olleet viikon puheenaihe. Pirelli antoi periksi niille, jotka ovat renkaita eniten kritisoineet ja muutti kovan renkaan seosta lähemmäksi viimevuotista. Lotuksen Kimi Räikkönen ei ole varma miten asia vaikuttaa hänen autoonsa.

 

Lotus F1 Teamin teknisenä johtajana viimeiset neljä vuotta toiminut James Allison jättää tallin. Tehtävään astuu Nick Chester, joka toimi aiemmin tallin pääinsinöörinä. Urheilulehden Erkki Mustakari uskoo Lotuksen pärjäävän.

 

Kilpailusuorituksen hylkääminen, täysi ajokielto seuraavaan kisaan, varikon 10 sekunnin pysähdysrangaistus, varikon läpiajorangaistus, varoitus, jne. Urheilulehden Erkki Mustakarin F1-rangaistukset ovat syynissä.

 

urheilulehti plus